Monday, April 28, 2014

Takashi Miike's Crazy Movies

Takashi Miike on tuottoisa japanilainen elokuvaohjaaja, joka on tunnettu elokuviensa kiistanalaisuudesta ja runsaasta väkivallan kuvaamisesta. Hänen tuotantonsa vaihtelee kuitenkin surrealistisesta kauhusta kokoperheen elokuviin. Kauhupainotteisia leffasuosituksia Miikeltä? Tässä tulee:

Takashi Miike is a Japanese filmmaker who is famous for his controversial and highly violent movies. His works, however, range from surrealistic horror to family movies. Want me to recommend some of creepy his works? Here you go: 

GOZU (2003) 


Gokudô kyôfu dai-gekijô: Gozu on ehdottomasti suosikkini kaikista katsomistani Miiken elokuvista. Yakuzapomo määrää vainoharhaisen poikansa Ozakin salaa tapettavaksi, mutta kun Ozaki katoaa kesken automatkan jälkeäkään jättämättä, on mieheen kovasti kiintyneen kollega Minamin keinolla millä hyvänsä löydettävä hänet. Alkaa surrealistinen matka läpi pienen kaupungin, jossa omituiset tapahtumat seuraavat toisiaan ja Ozakin kohtalo saa yhä enemmän yliluonnollisia sävyjä.

Gozun juoni ammentaa kreikkalaisesta mytologiasta ja lyö sopivasti läskiksi yhdistelemällä yakuzaelokuvaa, kauhua ja komediaa. Minami kohtaa matkallaan mitä omituisimpia henkilöitä: Kahvilan vakioasiakkaat naukuvat, mieshenkilökunta meikkaa ja pukeutuu naistenvaatteisiin, puolialbiino autonkorjaaja lukee pornoa keskellä heinikkoa ja paikallisen ryokanin emäntä haluaa pakkomielteisesti juottaa asiakkailleen rintamaitoaan. Viimeinen niitti on, kun Minami lopulta tapaa naisen, joka kivenkovaan väittää olevansa ”hänen Anikinsa” (Minamille Ozaki on Aniki).

Onko elokuvassa mitään tolkkua? Ei. Loppuhuipennuksen takia suosittelen elokuvaa kuitenkin jokaiselle, joka ei kavahda japanilaisen elokuvan erikoisuuksia. Gozu jää mieleen, enimmäkseen hyvässä. Siinä missä länsimaissa pienen budjetin elokuvilla on yleensä huono maine, voi Gozu ehkä tehdä poikkeuksen sääntöön. On vaikea sanoa Gozusta mitään enemmän, sillä en halua pilata yllätysmomentteja. Kaiken kaikkiaan elokuvaa luonnehtisi ehkä parhaiten adjektiiveilla: perverssi, hajanainen, kiero ja aivan pirun hauska.

Gozu is definitely my favourite movie from Miike at the moment. It takes inspiration from greek mythology. Yakuza boss orders his son Ozaki to be secretly assassinated, but Ozaki disappears mysteriously from his colleague Minami's car. Minami - who is strongly devoted to Ozaki - leaves on a journey to find him. During his trip, Minami encounters with many strange people: crossdressing waiters, men who make cat noises, half-albino car mechanic and a woman who wants to breast feed her guests in her ryokan. Lastly he meets a beautiful woman who claims to be Minami's Aniki (Minami calls Ozaki "my Aniki"). 

The movie will stay in one's mind for a long time. It has absolutely no point at all, but the plot twist in the end just screams to be seen. The best way to describe Gozu without spoiling the plot is to call it perverse, disjointed, twisted and damn funny.

ICHI THE KILLER (2001)


Ichi the Killer, eli Koroshiya 1, perustuu Hideo Yamamoton mangasarjaan. Erään yakuzaliigan pomo, Anjo, murhataan brutaalisti, mutta jäljet murhateosta siivotaan niin tarkasti, että hetken liigan jäsen Kakihara – kauttaaltaan arpinen ja lävistetty - uskoo vakaasti pomonsa olevan vielä elossa. Tämä hieman – eikä edes vain hieman – pimahtanut sadomasokisti etsii käsiinsä vastustajaliigan jäsenen ja kiduttaa hänet lähes hengiltä, että saisi tunnustuksen pomonsa kohtalosta. Lopulta polut johdattavat Kakiharan todellisen syyllisen, Ichi nimisen psykoottisen murhaajan jäljille. Kakihara obsessoituu Ichistä, sillä uskoo miehen tarjoavan hänelle sellaista kipua, mitä Anjo ei hänelle koskaan pystynyt tarjoamaan.

Käytännössä Ichi the Killer on siis sadomasokistisen euforian perässä juoksua ryyditettynä vinksahtaneilla antisankareilla, loistavalla musiikilla ja pikimustalla huumorilla. Elokuva näyttää hyvältä, kuulostaa hyvältä, mutta tuntuu pahalta. Miiken taito on kutitella kidutuskohtauksillaan paatuneimmankin kidutuselokuvien katsojan inhontunteita (vrt. Imprintin kidutuskohtaus bordellissa). Järkeä elokuvassa on suurin piirtein yhtä paljon kuin Gozussa, mutta lajityyppiä arvostavalle on Ichi the Killer must. Brutaaliutensa takia elokuvaa on bannattu ja leikelty siellä sun täällä. Tosin minulle elokuvassa oli paljon muutakin kuin ympäriinsä räjähtävät tekoveripussit.

Ichi the Killer is based on Hideo Yamamoto's manga. A Yakuza boss Anjo is brutally murdered but the crime scene is so well cleaned up that one member of the yakuza believes Anjo to still be alive. This not-so-sane sadomasochist called Kakihara tortures one member of a rival yakuza clan to get a confession that they have kidnapped Anjo. Finally he discovers the real guilty one to be a psychotic killer called Ichi. Kakihara becomes obsessed with Ichi since he believes that Ichi can cause him pain that he has only dreamed of.

Basically the movie is about a search of sadomasochistic pleasure (not in a sexual way). The story has twisted antiheroes, great music and a great amount of black humor. The movie looks and sounds good but feels bad. Miike has a great skill of tickling one's tolerance level towards graphic movie violence. For those who have a thing for these kinds of movies, Ichi the Killer is a must-see. In my opinion, there's much more in the film than just exploding fake blood bags.

THE HAPPINESS OF THE KATAKURIS (2001)

Mitä ylipäätään voi sanoa kauhumusikaalikomediasta The Happiness of the Katakuris (Katakuri-ke no kôfuku)? Ainakin sen, että se edustaa tyystin toista maata kuin edellä kuvatut kaksi elokuvaa, vaikka surrealismi on vahvasti läsnä tässäkin rainassa. Karkkiväreillä, muovailuvaha-animaatioilla ja yliampuvalla näyttelytyylillä kokoon kursittu elokuva on matka Katakurien majatalon arkeen, jossa yksi vieras toisensa jälkeen kuolee selittämättömissä olosuhteissa. Majatalonsa mainetta suojellakseen perhe ei suinkaan ilmoita kuolemantapauksista poliisille, vaan päättää haudata ruumiit metsään sitä mukaa, kun niitä tulee.

On hauskaa miten näin moraalisesti arveluttava elokuvakonsepti voi olla niin elämänmakuinen ja onnellinen. Ruumiiden kohtaloa ei sen enempää pohdita, vaan ne nousevat zombeina tanssimaan eeppisten musikaalinumeroiden taakse. Vaistoinkäyminen toisensa jälkeen voitetaan ja Katakurien onni eikun kukkii. Elokuvan jälkeen olet onnellinen. Ainakin jos olet yhtä sekaisin kuin minä.

What can I say about The Happiness of the Katakuris? At least that this horror/musical/comedy is nothing like the movies I described earlier. This movie also is psychedelic as hell, but t the same time it is so happy and full of life. It has even calymation sequences and over-acting! The family of Katakuri owns an inn where a guest after guest dies without any explanation.  In order to protect the reputation of the inn, the family doesn't tell anyone about the bodies, they decide to bury them in the woods instead.

It's so funny that a movie which is so morally wrong can be so full of life and happiness. The zombies of the dead guests dance on the background of the musical acts, the hardships of the family are left behind and the happiness of the Katakuris blooms. You will feel delighted after this movie. If you're as crazy as me, at least.

2 comments:

  1. Oh, ichi the killer on klassikko! Pitää tsekata kyllä ehdottomasti nuo muutkin. kiitos tästä postauksesta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä loistava! Hauskaa, jos löysit leffasuosituksia C:

      Delete

:B