Sunday, January 26, 2014

Teet sen väärin

EDIT: Blogimerkinnän kirjoittamisen syy on nimenomaan lolita secrettien selailu, eikä tämän tarkoitus ole kaataa mitään lolitayhteisöjen niskaan. Rakastan lolitaa ja lolitoja! Olen nykyään itse enemmän tai vähemmän aktiivinen lolitayhteisössä. Haluttomuudessani "sitoutua" yhteisöön tarkoitan, että kieltäydyn kutsumasta itseäni lolitaksi. En siksi, että häpeän yhteisöä, vaan koska en halua määrittää tyyliäni liian tarkasti mihinkään tiettyyn lokeroon. 

On olemassa eräs ihmisyyden ikiaikainen vitsaus mitä en suostu ymmärtämään: selän takana haukkuminen. Koen tällä hetkellä, että minun on saatava purkaa pahaa oloa ja suuttumustani, jota kiihdytti nopea pyrähdys lolita/gyaru secrets yhteisöjen sivuilla. Mitenkään säännöllinen harrastus noiden sivujen koluaminen minulle ei ole, sillä mitään muuta niiden sisältö ei minussa ruoki kuin orastavaa vihaani tietynlaisia ihmisiluonteita kohtaan. Tällä viikolla kyseisten sivujen intensiivinen välttelyrutiinini kuitenkin jostain syystä herpaantui ja vilkaisin muutaman ”secretin”. Eikä siitä tullut muuta kuin huono olo.

Erilaisten tyylien ympärille muodostuvien yhteisöjen ongelmaksi nousee helposti se, että vanhojen vakiintuneiden jäsenten rinnalle ei kovin helposti toivoteta tervetulleeksi uusia jäseniä. Oikeastaan ongelman on helppo muodostua mihin yhteisöön tahansa, mutta tämä purkautumiseni käsittelee kuitenkin lähinnä omia ajatuksiani siitä miksi en halua esimerkiksi sitoutua lolitayhteisöön, tai ylipäätänsä mihinkään ulkonäön ympärille muodostuvaan yhteisöön. Lolita- ja gyaru secretit kuhisevat ohjenuoria siihen miten tyylejä oikeaoppisesti noudatetaan ja mitä ei todellakaan saa tehdä. Yleensä tämä tehdään kuitenkin yksittäisten ihmisten kustannuksella, joiden puutteita tyylin noudattamisessa sitten nostetaan jalustalle ja julkaistaan henkilöistä kuvia, jotka on täytetty vihamielisellä tekstillä. Milloin haukutaan tekoripsien puuttumista, milloin niiden huonoa asettelua, milloin peruukki on liian halpa ja ruma, milloin meikkivoide on väärän väristä ja milloin kuvassa käytettävä asu ei ole tarpeeksi kallis. Ja voi sitä kauhua, jos alushame sattuu epähuomiossa pilkottamaan hameen alta liian näkyvästi! Ihmisiä haukutaan tuosta vain lihaviksi, rumiksi, ämmiksi ja huoriksi, koska he eivät tee asioita, kuten kirjoittamattomat säännöt sanelisivat. Esimerkiksi niin sanotulle huonolle lolitalle on muodostunut nimitys ita, jolla tiettyjä henkilöitä sitten leimataan yhteisöissä. Ei riitä, että haukutaan asuvalintoja ja meikkaustaitoja, liian monesti myös sellaisia ulkonäöllisiä seikkoja morkataan, joille henkilö ei itse voi mitään. Ulostetta saavat niskaan niin tummaihoiset, tukevat kuin vaikkapa ihmiset, joiden silmät ovat liian kaukana toisistaan. Aivan kuin jossakin olisi päätetty muotti, johon kehon mittasuhteiden on sovittava, ennen kuin on oikeutettu pukeutumaan kuten haluaa.

Omaa sädekehääni en lainkaan yrittää kiillottaa. Myönnän, että negatiivisia asioita muista ihmisistä on helppo keksiä. On minullakin joistakin ihmisistä kielteisiä mielipiteitä, kaikkia rakastavaa yli-ihmistä ei olekaan. En vain jostain syystä koe tarpeelliseksi esimerkiksi jauhaa muista samaa tyyliä edustavista internetissä tai teehuoneessa pitsimekko päälläni. Liian harvoin ihmisten suusta kuulee vilpittömiä kohteliaisuuksia, on paljon helpompaa avata suunsa vasta sitten, kun toisesta ihmisestä on jotakin huomautettavaa. Miksi toisten vihaaminen tuottaa joillekin niin suurta mielihyvää? Mitä primitiivistä aivojen sopukkaa oman egon pönkittäminen toisten kustannuksella ruokkii? Kaiken lisäksi vihan kohde internetissä on usein haukkujalle oikeassa elämässä täysin tuntematon henkilö, josta muodostettu mielipide on rakennettu internetistä löytyvien tiedonmurusten epävakaalle pohjalle. Huterasti meikkaava leimataan nopeasti heikkotaitoiseksi kaikessa muussakin ja niin edelleen.

Henkilökohtaisesti ahdistun lolitayhteisöistä siksi, koska koen, että satunnaisesti tyyliä harrastava ei ole kaikkien mielestä oikeutettu kuulumaan tällaiseen yhteisöön. En ole yksityiskohtaisesti perehtynyt jokaisen brändin tarjontaan, en osaisi esimerkiksi nimetä ulkomuistista ensimmäistäkään Baby the Star Shine Brightin tai Angelic Prettyn printtiä. Vielä vähän aikaa sitten lyhennökset, kuten JSK (jumper skirt) ja shirring (kuminauha) tuottivat minulle pelkkää hämmennystä. En myöskään osaa nimetä muita lolitasuunnittelijoita kuin Novala Takemoton ja Mana-saman. En omista ensimmäisiäkään brändisukkia, brändikenkiä, brändilaukkua tai brändikoruja. Mikä olisikaan elitistisimpien lolitaharrastajien silmissä syntisempää kuin kutsua lolitaksi vaatekappaletta, josta ei löydy pesulapusta ihka-aidon japanilaisen ”burandon” nimeä. Ainoa seikka, joka voi pelastaa minut täydeltä häpeältä lolitapiirien haukkamaisen katseen alla on se, että omistan 12 vaatetta/asustetta Moi-même-Moitiélta sekä yhden OP:n (one piece) Victorian Maidenilta. Niiden hankkiminen ei kuitenkaan tapahtunut sormia napsauttamalla. Brändi maksaa, tunnettu nimi lisää tuntuvan hinnankorotuksen tuotteelle. En ole muutamaa kesätyöpestiäni lukuun ottamatta ikinä ansainnut oikeaa palkkaa, vaan elänyt aina joko äidin siipien suojassa, opinto- ja asumistuella tai työmarkkinatuella. Tässä elämäntilanteessa, jossa juuri nyt olen, minun on maksettava vuokraa, ruokaostokset ja muut karkit perusarjen pyörittämiseen, sähkömaksu sekä omat bensani. Ihminen, jolla ei ole vakituista palkkatyötä, ei tuosta vain ostele brändivaatekokonaisuuksia toiselta puolelta maapalloa, vaan investointi vaatii nuudelikuuria ja ankaraa eloonjäämissuunnitelmaa rahankäytön kanssa.

En yritä kuitenkaan lietsoa nyt minkäänlaista vihaa mitään yhteisöä kohtaan. Kun puhun esimerkiksi siitä, etteivät lolitayhteisöt ole aina vastaanottavaisia, en halua kohdistaa tätä kaikkiin harrastajiin. Minä tunnen lolitoja ja tiedän, että heissä on yhtä paljon mukavia ihmisiä kuin muidenkin tyylien harrastajissa. Luultavasti suurimmalle osalle ihmisistä kyseisenlaiset yhteisöt tarjoavat enemmän aitoa iloa ja ystävyyssuhteita kuin ulkopuolisuuden tunnetta. Itsehän olen vain niin pirun introvertti, että esimerkiksi foorumit ovat minulle aivan sietämättömän pelottavia paikkoja. Kyse on lähinnä siitä pienestä nimettömien elitistien joukosta (en kohdista tätä kehenkään tiettyyn minään henkilökohtaisena kostona), jotka antavat itsestään kovalla äänellään ja näkyvyydellään kuvan, että vain heidän juttunsa on se ainoa ja oikea. Jos ihminen on tarpeeksi rohkea uskaltaakseen pukeutua näyttävästi, on mielestäni surullista, jos joutuu kokemaan itsensä kaltaisten joukossa ylenkatsomista, koska ei tee asioita juuri kuten muutkin.

Tässä maailmassa on tietenkin epärealistista haaveillakaan mistään kollektiivisesta rakkauden henkisestä kuplasta, jonka lämmössä voisimme sopusoinnussa kirmailla, mutta uskon kyllä, että tietynlaiset asenteenmuutokset ovat mahdollisia. Mielestäni rikkaus löytyy siitä, että ihmiset pukeutuvat eri tavalla. Onhan totta, että mikä tahansa pitsinen asukokonaisuus ei ole lolitaa saati jokainen tekorpiset sisältävä meikki gyarua, vaan niihin vaaditaan totta kai omat pakolliset elementtinsä. Itse en näe mitään pahaa siinä, jos joku haluaa edustaa 100% tiettyä tyyliä, mutta on surullista, jos toisille ei anneta mahdollisuutta vapautua tyylisuuntauksien orjallisesta noudattamisesta. Lolitakin kehittyy jatkuvasti, tyyli elää harrastajiensa mukana. Se toimii kuin mikä tahansa muoti. Ja loppujen lopuksi aatteiden sijaan lolitakin on pelkkää vaatetusta. Ei siinä ole mitään väärää, jos haluaa kauniin pukeutumisen ohella omaksua myös hyvät tavat, mutta esimerkiksi minä aion kyllä jatkossakin lolitat päällä juoda kahvia teen sijaan, syödä suolaista enkä makeaa ja katsoa ällöttäviä eksploitaatioelokuvia. Joskus voin sanoa jopa perkele.

8 comments:

  1. Ihana ida! Samat sanat voin kyllä sanoa hevospiireistä, sillä ilman rahaa ei ole hyviä varusteita eikä hyviä hevosia jne plaaplaa kaikki sama mitä jo sanoit, mutta yhden tällasen yhteisön haluaisin mainita erikoisuudessaan: meinaan takkufoorumi (muistaakseen….. nimestä en oo varma, mutta rastaihmisten yhteisö :))) ). Siellä ainoa yhdistävä tekijä on rastat ja porukkaan voi melkeimpä kuulua ilman rastojakin. Siellä uudet tuttavuudet otetaan tosi kivasti vastaan, vaikka oma vakkariporukka sielläkin on. Siellä käydään välillä keskusteluja tiukkaan sävyyn, mutta en takkufoorumilla pyöriessäni huomannut, että ketään olisi tosissaan haukuttu. Siellä se meininki oli ihana :) mutta mennäänpä sitten vaikka hevostallinettiin niin halleluujaa siellä ei ainuttakaan kivaa keskustelua näy. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on tosiaan ihanaa, että ei ole kaikissa yhteisöissä sama meininki. Esimerkiksi burleskiporukkaan on tosi helppo mennä, edes minua ihmiskammoista ei ahdista.

      Delete
  2. En normaalisti lue tällaisia "pitempiä" postauksia, mutta en sitten tiedä, johtuuko tämä kirjoitustavastasi (jollaisesta vain haaveilen!) vai aiheesta vai molemmista, mutta luin suurella mielenkiinnolla koko tekstin ja allekirjoitan kyllä sataprosenttisesti. Surullista on se, että kauas ei tarvitse lähteä, kun yhtä hyvin koulussa - tai no, lähinnä yläasteella aikoinaan - törmää tällaiseen ilmiöön. Omalla kohdallani kouluyhteisö loi suuria paineita ja sitä kautta käytiin suuremman luokan identiteettikriisit läpi, koska silloin vain tahtoi saada samanikäisten tyttöjen hyväksynnän. Sitä en koskaan saanut, mutta hyvänä puolena kokemus vahvisti sen verran, että ymmärsin, ettei elämäni tarkoitus todellakaan ole miellyttää muita. Sen jälkeen en ole koommin palelluttanut reisiäni legginsseissä ja pukenut kaikista trendikkäimpiä vaatteita ylleni. Melkein voisi sanoa, että hyi minä!
    Saatoin muuten myös naurahtaa tuolle lopetukselle - "Joskus voin sanoa jopa perkele."

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yleensä yritän pitää tekstit suhteellisen lyhyinä ja käyttää kuvia, koska tiedän, että pitkiä postauksia ei pysähdytä usein lukemaan. Varmaan jatkossakin on kuitenkin tulossa jotain tämäntyyppisiä avautumisia, että niihin voi varautua. Ihana kuulla, että kirjoitustyyli miellyttää!! c:

      Hienoa, että olet tajunnut tuon, ettei todellakaan tarvitse miellyttää jokaista ympärilläsi. Itsellänihän oman polkuni seuraaminen johti usein kiusaamiseen, porukasta jättämiseen ja yläasteella lähes täydelliseen yksinäisyyteen, mutta olen kasvanut paljon ihmisenä ja nykyään olen vain ylpeä siitä, että elän miten haluan.

      Delete
  3. Vaan merimiehet kiroilee, sinä senkin. (Toisin sanoen mahtava postaus. Ihmiset osaa kyllä arvostella toisiaan todella kovasanaisesti todella turhien asioiden perusteella.)

    ReplyDelete
  4. Aamen perkele!
    Olen kanssani pitkälle samaa mieltä secrettien kanssa, kamalaa luettevaa suurin osa. Joskus ihan itkettää kun huomaa useamman postauksen samasta ihmisestä, entisenä koulukiusattuna tämä sattuu minuun sillä tiedän miltä kiusaaminen tuntuu. Raukkamaisinta onkin tehdä se juuri nimettömänä ja netissä, SYLETTÄÄ! Syy, miksi oikeastaa selailen noita on se että olen ihan satavarma että oma naama on siellä vielä joskua (vainoharhainen, ehkäpä) Rakastan lolitaa tyylinä, rakastan muhkeita mekkoja ja näyttävää tyyliä. Siitä en tykkää kuinlka tämä pyörii niin paljon rahan ympärillä. En omista yhtään brändivaatetta, tunnen printtejä tosi vähän ja yhdessäkään miitissä en ole vielä käynyt. Brändiä voisin käytettynä ostaa kun sopivaa kohalle sattuu mutta itsestä tuntuu hassulta maksaa montaa sataa puuvilla-mekosta...Ompelen paljon itse ja ostelen halvempia mutta ihania mekkoja taobao:sta, infantaa surface spelliä tms. Ensi viikonloppuna olen menossa Helloconiin, samalla pelottaa ja samalla odotan innolla. Suomen lolitoista minulla on päällisin puolin hyvä kuva mutta muutama Suomi-secret saa aina miettimään että onkohan homma kuitenkaan noin. Täälläkin on kuitenkin pienet piirit :/ No, ensi viikonlopun jälkeen olen varmaan sitten viisaampi, tiä häntä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuttuja on näkynyt secreteissä joskus, jep. Itse tuskin olen niin näkyvä netti-ihminen, että sinne joudun, mutta mistäpä sitä tietää!
      Lolitassa juuri valitettavinta onkin sen hintavuus. Off-brand merkeistäkin kun löytyisi mitä ihanimpia luomuksia ja jos vielä itse on tarpeeksi taitava ompelemaan, niin yhdistelmä on loistava! En ole koskaan ajatellut, että lolita ei olisi "aito", koska ei omista brändiä. Suurin osa omista brändikoltuistani on ostettu käytettyinä alennettuun hintaan. En sinänsä ole merkkiuskovainen ja yleensä tuleekin etsittyä esim Ebaysta vaatteita, mistä niitä saa toisinaan superhalvalla. Lolitainnostukseni juontaa kuitenkin juurensa Manaan, joka on minulle suuri idoli. Siksi olen sallinut itselleni siis myös noita syntisen kalliita Moitieita c':

      Itsekin olisin halunnut Helloconiin, mutta säästän rahaa Helsinki Burlesqueen. Pidä siis hauskaa minunkin puolestani!

      Delete

:B